Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkimuksen mukaan vuonna 2018 Tenon kalastusmatkailijat käyttivät kauppatavara- ja palveluhankintoihin Utsjoella noin 2,6 miljoonaa euroa, josta paikallistalouteen jäi 1,6 milj. euroa. Kun lisäksi huomioidaan kalastuslupamaksut ja muut tulot sekä kerrannaisvaikutukset, Tenon lohen vaikutus Utsjoen paikallistaloudessa oli yli 4 miljoonaa euroa.
− Matkailijoiden rahankäyttö Utsjoella jakautui puoliksi kauppatavaroihin ja puoliksi palveluihin. Suuret kerrannaisvaikutukset olivat seurausta siitä, että kalastusmatkailijat käyttivät paljon paikallisia palveluita, kertoo erikoistutkija Marja Knuuttila Lukesta.
Kalastuslupiin matkailijat käyttivät lähes 0,6 miljoonaa ja vapalupien tulostuspalveluihin vajaat 30 000 euroa.

Vapaa-ajankalastusta ja kotitarvekalastusta ei tilastoida työllisyydeksi, joten Tenon kalastuksen välittömän työllistävyyden arvioitiin olevan viisi henkilötyövuotta. Välillisesti Tenon lohenkalastus työllisti 19 työvuoden verran.
− Suomen puolelta Teno-Inarijoen pääuomasta saadun noin 18 tonnin lohisaaliin arvo Itämeren lohen kalastajahinnalla oli lähes 95 000 euroa. Kyseessä on kalastusmatkailijoiden ja paikallisten yhteenlaskettu lohisaalis ja sen arvo, Knuuttila sanoo.
Vuonna 2017 voimaantulleen Tenon kalastussäännön tarkoitus oli pienentää Tenojoen Suomen ja Norjan yhteisen rajajokialueen kalastusmatkailupainetta kolmanneksella, mutta se vähentyi noin 50 prosenttia. Suomen puolella Tenon kalastusmatkailijoiden määrä vähentyi kuitenkin noin 65 prosenttia säädösmuutosta edeltävistä vuosista. Jos kalastusmatkailijoiden rahankäytön oletetaan vähentyneen Suomessa samassa suhteessa, lohenkalastuksesta syntyvät kokonaisvaikutukset ovat vähentyneet kalastusvuorokausien kiintiöinnin seurauksena yli viisi miljoonaa euroa.
(Jatkuu mainoksen jälkeen)
Tärkein syy tulla Utsjoelle oli luonnonvaraisen lohen kalastusmahdollisuus
Kyselyn perusteella valtaosa vuoden 2018 Tenon kalastusmatkailijoista oli perinteisiä Tenon kävijöitä, joilla ensimmäisestä Tenon matkasta oli jo vuosia. Kalastajat kuuluivat varttuneempaan ikäluokkaan, yli puolet oli yli 50-vuotiaita. Uuden mahdollisen kalastajapolven, alle 30-vuotiaiden osuuden huomattava pieneneminen johtui osittain säädösmuutoksista.



Tenon kalastusmatkalla oli tärkeintä luonnonvaraisen lohen kalastaminen ja luonnon rauhasta nauttiminen. Kyselyssä esitetyt uudet aktiviteetit, kuten päiväretket tai luontokurssit kalastuksen oheen eivät herättäneet suurta kiinnostusta kalastusmatkailijoissa. Tulosten perusteella palvelumyynti kuitenkin kasvattaisi tuloja alueella.
Kalastusmatkailijat olivat tyytyväisimpiä Tenojokivarren luonnonmaisemaan, lohen laatuun ja majoituspalveluihin. Tärkeimmäksi kehittämiskohteeksi nousi kalastusvuorokausien saatavuus ja lupajärjestelmän toimivuus.
(Jatkuu mainoksen jälkeen)
− Tähän mennessä internet-lupakauppa on saatu sujuvaksi, mutta lupavuorokausikiintiöt ovat edelleen samat kuin vuosina 2017–2020. Tästä syystä suomalaiset kalastusmatkailijat ostivat jo vuonna 2018 satoja kalastusvuorokausia myös Norjan lupakaupasta, Knuuttila kertoo.
Tenon lohi kiinnostaa, kalastusmatkailukyselyn vastausprosentti korkea
Tutkimus perustui Suomen lupakaupasta kalastuskaudelle 2018 Tenojoen lohenkalastusluvan hankkineille 2 594 kalastusmatkailijoille lähetettyyn kyselyyn, jonka vastausprosentti oli 71. Tutkimusaineistona käytettiin myös Luken ja Lapin ELY-keskuksen tilastoja sekä eri verkkopyydyksiä käyttäneiltä paikalliskalastajilta ja yrittäjiltä kerättyä tietoa. Tutkimuksen rahoittaja: Kestävää kasvua ja työtä 2014–2020 – Suomen rakennerahasto-ohjelma.
Luken tiedote
Zkytzl sanoo
cialis 40mg ca prices of cialis pills for ed
Lhzvdj sanoo
vardenafil 20mg usa generic tizanidine plaquenil sale
Othwsj sanoo
order altace 5mg for sale altace online buy etoricoxib order online
Rvpclx sanoo
buy levitra 20mg pills zanaflex cost plaquenil 200mg price
Cvvxgp sanoo
order asacol irbesartan 150mg tablet irbesartan 150mg tablet
Twhtdq sanoo
order benicar 20mg online divalproex 500mg over the counter buy depakote paypal
https://cutt.ly/ sanoo
https://cutt.ly/EHvbame http://ubezpieczeniagdansk.com.pl https://rebrand.ly/873739 https://cutt.ly/tHvvQGp http://ubezpieczenia-wodzislaw.pl/ https://Tinyurl.com/bdf3eeh5 https://rebrand.ly/1cfd6a https://tinyurl.com/yck5ywku https://bit.ly/3LjUJhr https://is.gd/zoAuGF
https://is.gd/TaQHS4 https://is.gd/V2ceeU https://is.gd/P7qT0L https://cutt.ly/SHvc7Rb https://bit.ly/3weAI7J http://westaubezpieczenia.pl https://rebrand.ly/7a1275 https://Cutt.ly/5HvvEZ1 https://is.gd/CcEK64 https://tinyurl.com/2p9aynvp
https://cutt.ly/ Ubezpieczenia-Ranking.pl tinyurl.com ubezpieczrodzine.pl rebrand.ly https://Is.gd/ bit.ly https://is.gd/
teamubezpieczenia.pl https://rebrand.ly/1822b5 bit.ly https://bit.ly cutt.ly
tinyurl.com https://tinyurl.com/zpnnuu5k https://cutt.ly
Vnpqdy sanoo
clobetasol online buy buy buspar 10mg generic buy amiodarone 100mg pill
rebrand.ly sanoo
https://rebrand.ly/d38c2b https://rebrand.ly/061791 https://is.gd/u59E8e https://Tinyurl.com/4tdytrmu http://noweubezpieczenia.pl https://Bit.ly/3MlFoOz https://bit.ly/3Ld6ZQF https://rebrand.ly/1cfd6a https://cutt.ly/OHvcWt2 https://tinyurl.com/bd8nh7hh
https://Is.gd/k1omQU https://rebrand.ly/668ac1 https://bit.ly/3weBAt1 https://bit.ly/3weAI7J https://cutt.ly/yHvve6S https://Is.gd/fTxlD1 https://is.gd/PcBHQZ https://bit.ly/3PoGwD5 https://cutt.ly/FHvcN2Z https://tinyurl.com/bdf3eeh5
rebrand.ly https://tinyurl.com bit.ly bit.ly
dobrzeubezpieczamy.pl Rebrand.ly https://is.gd/cJol8e rebrand.ly
tinyurl.com
https://Is.gd/ tinyurl.com tinyurl.com rebrand.ly http://ubezpieczenia-ranking.pl bit.ly https://tinyurl.com/cx4sxf3c
Wgonyo sanoo
buy acetazolamide buy imdur online order imuran 25mg pill
Lquihg sanoo
order digoxin online cheap cheap digoxin 250mg molnunat over the counter
Cixwkd sanoo
naproxen 250mg cost omnicef pill cost lansoprazole 15mg
Yzgijh sanoo
buy generic carvedilol for sale chloroquine 250mg for sale buy chloroquine 250mg generic
Vmcohg sanoo
buy albuterol generic pyridium 200 mg tablet buy pyridium 200mg
Mrqwyb sanoo
singulair canada generic dapsone brand avlosulfon 100 mg
Hccfru sanoo
baricitinib 4mg over the counter olumiant 2mg pill order atorvastatin 10mg sale
Jvgwbi sanoo
nifedipine 30mg generic order perindopril 4mg without prescription order fexofenadine 180mg generic