Sivistyslautakunta on valinnut Inarin uudeksi kirjastotoimenjohtajaksi filosofian tohtori Mikko Kallionsivun Tampereelta. Hän on taustaltaan kirjallisuudentutkija, yliopisto-opettaja ja vapaa toimittaja, koulutukseltaan myös informaatikko. Mikko Kallionsivu aloittaa työnsä Inarissa kesäkuussa.
Blogissaan hän kuvailee itseään retkeilyyn ja ulkoilmaharrastuksiin hurahtaneeksi ahkiopummiksi.
”Olen tamperelainen kirjallisuudentutkija, yliopisto-opettaja, informaatikko, perheenisä ja retkeilyintoilija. Viimeisintä ennen kaikkea. Minulla on yksi tohtorinhattu ja neljä karvalakkia. Pipoja on varmaan parikymmentä ja kesämelontoihin lierihattujakin aika monta.”
Inarin kunta haki kirjastotoimenjohtajaa pariin otteeseen. Sivistysjohtaja Ilkka Korhonen selittää vaikeuksia löytää päteviä hakijoita:
– Valtakunnallinen suuntaus tuntuu olevan, että kirjastoalan esimiestehtäviin on vähän hakijoita, edellisen haun kaksi haastateltaviksi kutsuttua vetäytyivät aivan ”kalkkiviivoilla”.
Kirjastotoimenjohtajan työpiste on Ivalon pääkirjastossa, minkä lisäksi kunnassa on Inarin kirkonkylässä sijaitseva Saamelaiskirjasto ja kirjastoauto. Kuntalaiset käyttävät kirjastoa ahkerasti ja kirjastotoimi on hyvin ajan tasalla, tarjolla on muun muassa omatoimiaikoja.
Kirjastotoimenjohtajan hakua piristettiin myös markkinointivideolla. Korhonen muistuttaa Inarin olevan matkailukunta, jossa meno on normaaliaikana kansainvälistä ja myös Saariselän palvelut laskettelurinteineen, hyvin hoidettuine latuineen ja kylpylöineen ovat kuntalaisten käytettävissä. Ravintolapalveluitakin kunnassa on monenlaisia.
Kunnan vahvuus on luonto, jossa vuodenajat ovat vielä selkeitä. Silti pääkaupunki Helsinki on vain 1,5 tunnin lentomatkan päässä.
Perheellisiä hakijoita ajatellen kunnan asuntotilanne on juuri nyt hyvä ja työvoimaakin tarvitaan monella alalla. Uusi koulurakennuskin valmistuu Ivaloon syksyllä 2022.
Kirjastotoimenjohtaja vastaa kirjaston johtamisesta, toiminnasta, taloudesta ja raportoinnista sekä kehittää palveluita yhdessä henkilökunnan kanssa. Tehtäviin kuuluu yhteistyö Lapin kirjaston kimpan piirissä sekä paikallisesti muiden toimijoiden kanssa.